Siirry pääsisältöön

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis. 




  Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin:



Tulumjuustopinaattisalaatti

Pinaatinlehtiä
Tulumjuustoa
Saksanpähkinöitä
Päärynää
Halutessasi oliiviöljyä tai balsamicoa


Asettele pinaatinlehdet tarjoilulautasille. Leikkaa päärynä haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi viipaleiksi, ripottele saksanpähkinät ja juustolastut pinnalle. Ripottele halutessasi öljy tai balsamico pinnalle tai tarjoa erikseen.

Bon appetit!

Mukavaa tiistai-iltaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkua...

Toskakakkua vhh-tyyliin

Moikka moi kamut! Perjantaita mennään ja kaffepaussilla istun edessäni kuppi kahvia ja toskakakkupala. Tekaisin kakun jo aimmin ja kuvauspuoli on taas vähän heikkoa, mutta ansaitsi mielestäni kuitenkin postauksen, koska maultaan on ihan kelpo kahvileipä. Tämä resepti tuli vastaan taas Facebookin vähähiilariryhmässä ja on jo pitempään odottanut tulla testatuksi. Nyt sain sitten aikaiseksi samalla kun testailin niinikään vähähiilarisia valkosipulipatonkeja. Ne eivät saaneet minulta varauksetonta suositusta, mutta epäilen että vika saattoi olla leipurissa eli itsessäni koska soveltelin eli taidan antaa näille vielä uuden mahdollisuuden. Mutta tässä tulee tuo toskakakun ohje sikäli mikäli tekin haluatte tätä kaakkua testata. :) Toskakakku vhh-tyyliin  6 munaa 100 g voita 1 dl kermaa 1 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (minulla karppisokeri) 2 dl kookosjauhoja 2 tl leivinjauhetta Mantelitäyte: 100g voita 100g mantelilastuja 1/2 dl sokeria vastaava määrä makeutus...

Uusi sämpyläresepti (vhh)

Kokeilin tänään jo useamman kerran silmiini osunutta ohjetta superpehmeille sämpylöille. Ohje löytyi Paulan ketoblogista. Maistuvia olivat. Kuten useampi kommentoija oli tuota ohjetta kommentoinut, minullakin sämpylät ehkä lässähtivät hiukan, mutta ei se makuun vaikuttanut, varmaankaan, sillä hyviä ovat. Valoa ja varjoa ja jäniksen loikat Superpehmeät sämpylät 2 munaa 250 g mascarponea ripaus suolaa 2 rkl psylliumia 2 dl mantelijauhoa 2 tl leivinjauhetta Riko muna ja sekoita joukkoon mascrpone. Helpoiten onnistuu sähkövatkaimella. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita kunnolla. Kostuta kädet vedellä ja  muotoile 8 palloa pellille. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja herkuttele.