Siirry pääsisältöön

Melkein toast skagen

Hei,

tässä viime perjantaina rustaamani muunnellut toast skagenit. Oikeastaan alkuperäistä tässä oli vain päällys, jos nyt sekään, sillä ohjeita on siihenkin toki monenlaisia. Täytteen ohje osui silmiini Kalevan ruokaliitteestä ja siitä se ajatus sitten lähti. :) Kalevan ohjeessa leipä oli korvattu polentalla. Minulla "leipänä" toimivat kikherneletut.



Kikherneletut:

3 dl kikhernejauhoja
3-4 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vettä (mahdollisesti hieman enemmän)

Sekoita aineet keskenään ja lisää vettä sen verran, että koostumuksesta tulee sopiva. Anna taikinan turvota tunnin ajan huoneenlämmössä.
Taikinan voi kypsentää monella tavalla: kaada taikina voideltuun uunivuokaan ja ripottele joukkoon rapeaksi paistettua pekonia (suolainen pannukakku). Paista 15 minuuttia 200 - 225 asteessa. 
Toinen tapa on paistaa pannukakkuja paistinpannulla. (Kuten minä tein)
Voit myös paistaa vohveleita vohveliraudalla.

Tämä ohje on peräisin Lars-Erik Litsfeldtin ja Patrik Olssonin kirjasta Papujen voimalla. Kirja on mielenkiintoinen. Suosittelen etenkin diabeetikoille. Itse olen kokeillut kirjasta mm suolaisen piirakkapohjan reseptiä. Siinäkin käytetään kikhernejauhoja. Olen todennut ettei sellainen nosta niin paljon verensokeria kuin normijauhoista leivottu.

Katkaraputäyte eli skagenmassa:

170 g katkarapuja liemessään
1 dl ranskankermaa
1 dl majoneesia
1/2 punasipulia
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl lehtipersiljaa
1 tomaatti
1 tl suolaa

Hienonna katkaravunpyrstöt reiluiksi paloiksi. Poista tomaateista kanta ja kostea sisus. Paloittele tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita tomaatti ja katkaravut keskenään ja laita  ne kulhon päälle lävikköön valumaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. 
Hienonna punasipuli pieniksi kuutioiksi, silppua lehtipersilja. Sekoita ranskankerma, majoneesi ja lejhtipersilja. Lisää kaikki ainekset, mausta suolalla. Laita maustumaan jääkaappiin noin tunniksi. 

Minä käytin täytteeseen tavallisia pakastekatkarapuja, koska niitä sattui kotoa löytymään. Mittaillut en niin tarkasti määriä. Katkarapuja olisi saanut olla enemmänkin.. Lehtipersiljan korvasin niinikään pakastetulla tillillä. Suolaa laitoin vähemmän kuin ohjeessa sanottiin.

Koska lättysiä jäi yli täytteen loppuessa kesken, täytin loput lätyt tortillatäytteellä. Tortilloista löytyy postaus jo tälle päivää. Ihan hyvin toimi niinkin. :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.