Siirry pääsisältöön

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.








 



Sitruunakookoskakku

60 g kookosjauhoa

5 munaa

 

60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria)

115 g sulatettua voita

1/2 puristettua sitruunaa

1/2 tl sitruunankuoriraastetta

1/2 tl ksantaanikumia

1/2 tl suolaa

Kuorrute:

100 g Philadelphia-juustoa 

n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan)

1/2 rkl sitruunankuorta

 

Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinteäksi taikinaksi. Lisää loput ainesosat ja keltuaiset ja sekoita hyvin, mutta varo vatkaamasta taikinaan liikaa ilmaa.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuttia.

Ota kakku uunista ja anna jäähtyä noin 20 minuutin ajan. 

Vatkaa yhteen tuorejuusto, makeutusaine ja sitruunankuoriraaste. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle. Koristele hiukan isommilla sitruunankuoripaloilla. 

 

Hapankaalipiiras 

 Pohja: 

100g voisulaa

1 keltuainen

1 dl mantelijauhoja

1 dl lupiinijauhoja

2 rkl psylliumia

2 dl emmentalraastetta

(0,5 tl suolaa)

1 tl leivinjauhetta

 Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niihin voisula ja kananmunankeltuainen. Sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuuan pohjalle ja reunoille ja esipaista 200 asteessa vajaa 10 minuuttia.

Täyte:

1 keskikokoinen sipuli

1-2 valkosipulinkynttä

1 rkl oliiviöljyä

400 g hapankaalia

120 g smetanaa

1/2 tl kuivattua timjamia

1/2 tl kuivattua meiramia (laitoin rakuunaa, sopi hyvin sekin)

ripaus mustapippuria

2 rkl hunajaa

1 kananmuna (+ munanvalkuainen)

noin 2 dl voimakkaan makuista juustoraastetta (laitoin täytteeseen fetaa ja hieman raejuustoa ja piirakan pöälle juustoraastetta)

Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuumenna öljyä paistinpannulla ja kuullota sipulisilppuja keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää hapankaali ja sekoittele haudutellen muutama minuutti. Lisää smetana, timjami, meirami, mustapippuri ja hunaja. Anna hautua miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, noin 10 minuuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja anna täytteen hetki jäähtyä. Sekoita hieman jäähtyneeseen täytteeseen reilu puolet juustoraasteesta sekä kananmuna. Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle sekä ripottele päälle loput juustoraasteesta. Jatka piirkan paistamista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkkaile, ettei piirakka tummu liikaa. Piirakan tulisi olla kauniin kullanruskea.

Anna piirakan hetken aikaa jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua. Nauti raikkaan salaatin ja/tai bratwurstin kanssa. Piirakka maistuu mainiolta myös täysin jäähtyneenä tai vaikkapa jääkaappikylmänä seuraavana päivänä. (tai lämmitettynäkin)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.