perjantai 23. elokuuta 2019

Sadonkorjuuta eli vattukuakkua :)

No niin hellouta vaan! Täällä siivoillaan kaappeja ikivanhoista "kokeile tätä -resepteistä" :D Samalla tuli hyödynnettyä äitini vadelmapuskien antimia. Resepti oli kirjoitettu hauskasti savon murteella. Rento kakku kuvaa tätä ehkä parhaiten. Maku oli seuraavana päivänä melkein vielä parempi. Kas tässä teillekin tuo ohje.


1



Vattukuakku

 150 g rasvoo (voita minulla)
1,5 dl sokeria
0,5 dl siirappii
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoo
1 tl leivinjauhoo
0,5 dl maitoo

Täyte:
2 dl kermavuahtoo 

Tie näin: Sekota rasva ja sokeri vuahoks, lissee siirappi sekä kaurahiutalleet. Sekota jauhot ensin keskennää ja lissee ne muuhun taikinnaa. Viimeseks paa joukkoo maito. Sen jäläkee jaa taikina kolomee ossaa ja taputtele pyöriiks kakkaraks pellille.. Paista kakkarat 10 min 175 asteessa. Kun kakkarat on jiähtyny, lado ne kerroksittain ja välliin kermavuahto sekä vatut. Anna hetken vettäytyy jiäkuapissa ja nauti! Näky ei oo kommii mutta sitäkin enemmän siinä on arommii!

Sateisen perjantain puuhiin on kuulunut viikkosiivousta ja leivontaa; tällä kertaa pojalle kasvispannaria ja uunissa paistettavaa omena"puuroa". Vielä pitäisi saada varattua lennot Helsinkiin syyskuun lopulle, Tallinnan risteilyt ja hotellit-mies jätti osan kesälomasta syksyyn ja päätimme viettä osan viikosta siellä. Miehen siskon pojan nimiäisten takia matkustamme muutenkin etelä-Suomeen joten miksipä ei viettäisi siellä kotvasen kauemminkin. Vinkkejä kahviloista, shoppailupaikoista, ruokapaikoista tai muista kivoista kohteista hotelleja unohtamatta otetaan ilolla vastaan. :)
Kivaa viikonloppua kaikille.
5 dl vattuja

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kesäkurpitsalättyjä, fetasoossia ja sadetta viimeinkin.

Sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle. Tänään ja eilenkin maisteltiin kesäkurpitsalättyjä. Taannoin kokeilimme Kreikan reissun innoittamana "kolokitokeftedes" eli kesäkurpitsapalleroita.  Ensimmäiset menivät penkin alle, jotkut sentään onnistuivat. Mutta tässäkin helppous houkutti ja löysimme sopivan "korvikkeen" eli kesäkurpitsalätyt ja niille ihanan jukurttipohjaisen kastikkeen. En taaskaan muista mistä ohje on reseptivihkoni sivuille päätynyt, mutta jos kesäkurpitsa maistuu ja lätyt niin tämä on kyllä hyvää. :)




Kuvahan ei anna oikeutta..



Kesäkurpitsaletut

Taikina:
300g kesäkurpitsaa
2 munaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl tuoretta ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
voita paistoon

Fetakastike:
200 g fetaa muruna
200 g turkkilaista jukurttia
1 rkl sitruunanmehua
1/2 dl tuoretta tilliä
(suolaa)
mustapippuria
Valkosipulia

Raasta kesäkurpitsa raasteeksi. (Valuta lävikössä (tämä ei mielestäni välttämätön)) Vatkaa munat rikki ja lisää jauhot vähitellen joukkoon samalla vatkaten. Lisää kesäkurpitsa ja hienonnettu ruohosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Sekoita feta, jukurtti, sitruunamehu ja hienonnettu tilli. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista letut. (Kannattaa tehdä pienehköjä niin pysyvät paremmin kasassa.) Tarjoa kastikkeen kera.

Viimein saatiin tännekin sadetta. Aamupäivän huhkin mustikassa. Kiinnostaisiko teitä ketomustikkapiirakan ohje? :)

tiistai 6. elokuuta 2019

Pakasteen tyhjennystä ja syksyn sesonkileipää

Hei taas!
Justiinsa mustikkametsältä kotiuduttu. Saatu siinä sivussa poika päikkäreille. Ihana kun tuo mun pikkumies viihtyy metsässä. Ihmettelee siellä polulla metsän elämää ja porisee omalla kielellään. Ja minä kun alkuun pelkäsin etttä eihän tuota saa nurmikolle kesällä lähtemään kun tuntui vissiin ikävälle ruohonkorret. Mutta nyt konttaisi haalarinsa(kin) puhki tuolla pihalla. On siellä niin paljon ihmeteltävää.
Minulla on ollut suunnitelmissa putsailla pakastinta, jotta saataisiin mustikka- ja muukin mahdollinen marjasato pakkaseen. Leipää pitää saada myös mahtumaan pakkaseen koska meidän lähileipomomyymälä lopettaa syksyllä toimintansa ja sieltä täytynee vielä hamstrata leipää. Harmittaa kovasti, sillä sieltä on saatu edullisesti mm jälkiuunileipiä jotka ovat yksi lempparileivistäni. Toki itselläni leivän syönti rajoittuu nykyään yhteen palaan päivässä pääsääntöisesti diabeteksen takia. Vhh- leipä korvaa päivän muut leivät. Samoin pakastinta täyttävät pojan ruuat. Mainitsinkin eilen kuinka saimme tehtyä jos ei nyt sen seitsemää sorttia niin aika monenlaista kuitenkin pojalle syötäväksi. Ja onhan siellä herkkuosastonsakin, jäätelöä lähinnä. Viime kesänä meni kovaa tahtia herkkkujäätelöä, kun oli sitä hellettä. Tulen varmaan muistamaan aina tuon vauvakesän hellepäivineen, iltauinteineen ja jäätelöineen. :)  Näissä pakastimen tyhjennysmerkeissä poimin pakasteesta VHH-porkkanakakkua. Tämä erä ei mielestäni onnistunut ihan niin nappiin kuin aikaisemmat johtuen ehkä liian isosta vuokasta mistä johtuen kakku jäi matalaksi ja hiukan kuivemman oloiseksi kuin ennen. Ennen piirakka on ollut todella mehevää ja paksua. Muistan ensi kerralla varmasti tehdä taas pienempään vuokaan. :) Joka tapauksessa maku on ihan hyvä vhh-leipomukseksi. :) Reseptin olen löytänyt Tinskun keittiössä Tyynen kaa -blogista.






Karpin helppo porkkanakakku (Alkuperäinen resepti täältä)
Tarvitset:


1.5 dl karppisokeria 
2 dl mantelijauhetta
1 dl pofiberiä (perunakuitu)
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1/2 tl suolaa
200 g raastettua porkkanaa
1 dl miedonmakuista oliiviöljyä ( muuta öljyä, tai sulatettua voita) (Käytin voita)
2 luomukananmunaa

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl stevia + tomusokeria 
hieman vaniljaa  

Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta porkkanat ja sekoita kuiviin aineisiin. 
Lisää öljy ja kanamunat. Vatkaa sähkövatkaimella pari minuuttia. 
Kaada taikina öljyttyyn irtopohja vuokaan. Jos käytät normi pyöreää kakkuvuokaa niin öljyä ja leivitä pofiberillä. 
Paista uunin alaosassa 170C 40 min. 
Jäähdytä.
 Laita kakku tarjoiluastiaan ja tee kuorrutus. 
Vatkaa sähkövatkaimella kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kakun päälle. 
Koristele esim. ohuilla porkkanasiivuilla, sitruunamelissalla ja pähkinöillä.
Kakku on parhaimmillaan vasta päivän tai parin päästä kun se on kunnolla tasaantunut, mutta erittäin maistuvaa vaikka heti. 



Toinen leipomus tänään oli tämä niinikään karppileivonnainen eli kesäkurpitsaleipä. Tämä on Karita Tykän blogista poimittu resepti. Ohje täältä


Kesäkurpitsaleipä

3 dl mantelijauhoa
1 dl kookosjauhoa
3 rkl psylliumkuitua
1, 5 dl pellavansiemeniä
1/2 – 1 tl suolaa
3 tl ruokasoodaa
1 tl valkosipulijauhetta (ei välttämätön)
1,5 dl saksanpähkinöitä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
neljä kananmunaa
1 dl oliiviöljyä
2 1/2 dl raastettua kesäkurpitsaa
+ voita tai muuta mieleistäsi rasvaa vuoan voiteluun tai käytä leivinpaperia
(24 x 10 x 6 vuoka)
Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
Paahda kurpitsansiemenet ja auringonkukansiemet kevyesti pannulla tai uuninpellillä. Anna jäähtyä.
Voitele vuoka voilla tai muulla mieleisellä rasvalla tai käytä leivinpaperia.
Sekoita kuiva-aineet ja pellavansiemenet keskenään (itse käytin monitoimikonetta). Sekoita sitten toisessa kulhossa kananmuna ja oliiviöljy keskenään.
Sekoita joukkoon kuiva-ainesseos ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon kesäkurpitsaraaste, rouhitut saksanpähkinät ja paahdetut auringonkukan- ja kurpitsansiemenet. Sekoita.
Kaada voideltuun vuokaan ja kypsennä uunissa 50–60 minuuttia.
Nosta vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan.


Aurinkoista tiistaipäivän jatkoa. :) Menkää metsään. Kyllä siellä mustikkaa on ainakin piirakkatarpeiksi.




maanantai 5. elokuuta 2019

Thaivaallista keittoa

Heippa ihanat!
Elokuuta mennään ja lomat on ohi täälläkin. Tavallaan koen että omakin loma päättyi, vaikka hoitovapaallahan tässä ollaan, mutta kun mies palasi työn touhuun niin itselläkin alkoi arki. Loma kului (2 viikkoa nyt) helteistä nauttien rannalla ja pari kertaa käytiin lounaalla sekä toinen viikko mökillä. Eipä mökkikeli mairitellut mutta päästiin vähän irti normiympyröistä kuitenkin ja kotiin oli ihana palata. Vietettiin eilen köökisssä useampi tunti kokkaillen pojalle pakkaseen sapuskaa. Ihanaa! Nyt on monipuolista valmista ruokaa pitkäksi aikaa. Kiitos miehen joka rupesi tutkailemaan netistä että mites tää lautasmalli. Itse väsyneenä lähinnä ahdistuin (ja syyllistyin) koska olimme menneet pitkälti kasvispannarin voimalla (siis poitsu) ja perunoiden, koska pannaria oli tehty pakkaseen ja sitä oli helppo ottaa reissuun mukaan ja no perunat. Tartteeko selittää? :) Maistuivat nuo pojallekin uudet potut ja onhan ne helppoja. Muttanyt siis jotain muuta. Tehtiin 5 ruokalajia. Ei vielä haluta täysin samaa ruokaa tarjota ettei suolamäärä kasvaisi kovin isoksi.
Muttapostauksen aiheeseen. Tein pitkästä aikaa tätä thai-vaikutteista linssikeittoa. Jostain blogista varmaan alkuperäinen ohje lienee. En vain muista mistä. Kiitos ja anteeksi. Hyvää on. :)


Hurmaavia kukkia - omalta pihalta


Vaikka nämä ovat jo usemman viikon vanhoja, jotain näissä on yhä.

Keittoa thaimaustein - lämpöä elokuulle.
















Thaivaallinen kookoksinen tomaattilinssikeitto

1 sipuli
2 isoa tai 4 pientä valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 rkl tomaattipuretta (laitoin vahingossa koko purkin, eikä haitannut :D)
korianteria
3 rkl punaista currytahnaa
1 rkl hienonnettua inkivääriä
muutama rkl öljyä
2,5 dl punaisia linssejä
Purkki tomaattimurskaa
1 l kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
1/2 limen mehu (panin kokonaan)
1-2 rkl ruskeaa sokeria

Surauta sipuli, valkosipuli, chili, inkivääri, tomaattipure, korianteri ja currytahna sekaisin. 
Kuumenna öljy ja lisää tahna. Pyörittele muutama munuutti. Lisää linssit ja muutaman minuutin päästä tomaattimurska. Kaada perään kasvisliemi ja anna hautua kunnes linssit kypsiä - n. 15- 20 minuuttia. 
Soseuta halutessasi. Lisää kookosmaito, kalakastike, limen mehu ja sokeri. Kuumenna ja keitä vielä n. 5 minuuttia. Tarkista maku - lisää tarvittaessa kalakastiketta/sokeria. Tarjoile limelorauksen kera, Koristele korianterilla ja chilillä.

Kylläpäs aurinko paistelee ihanasti. Mustikkametsässä on tullut kyykittyä aina kun siihen vain on mahdollisuus. Jospa niistä jonkun piirakan jo saisi tehtyä. :) Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!