Siirry pääsisältöön

Hyvää wokkia ja harmituksia

 Eilen kokeilin päivälliseksi Marian bistro -blogista bongaamani parsakaali-herkkusieniwokkia. Tuli ihan maistuvaa ruokaa ja suhteellisen nopeasti vaikka ruuan valmistus hieman venähtikin myöhäisemmäksi. Monesti on tullut wokkia tehdessä oikaistuksi ja käytetyksi valmista wokkiseosta pakkasesta mutta kyllä tuore parsakaali oli ihan eri levelillä. Eikä vaatinut paljon enempää työtä tai aikaakaan. Lisukkeeksi paistoin lohta ja söimme tästä kolmestaan.  Sienet on kyllä ihan lemppareitani.


Parsakaali-herkkusieni stir fry

1:lle lounaaksi tai kahdelle lisukkeeksi 
 
1 pieni parsakaali
n. 200 g herkkusieniä
1,5 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
0,5 rkl hunajaa (jätin pois ja laitoin himpun verran karppisokeria) 
1 valkosipulin kynsi
pieni pala inkivääriä
2 rkl vettä
ölöjyä paistamiseen
seesaminsiemeniä ja chililastuja tarjoiluun
 
Puhdista tarvittaessa parsakaali ja sienet ja pienistele. Lorauta pannulle vähän öljyä ja lisää kuorittu ja pienistelty valkosipuli sekä inkivääri ja kuullota hetki. Lisää parsakaalit, sieni ja vesi ja paista välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Lisää pannulle soijakastike, riisiviinietikka ja sokeri. Sekoita. Tarjoile seesaminsiementen ja chililastujen kanssa.
 
Semmoista ruokaa eilen. Tänään söin loput eilen kokkailemastani garam masalasta. Maistuipas sekin vaan hyvälle kun oli oikeasti nälkä ja maut oli tekeytyneet jääkaapissa. Ohjetta tulossa blogiin siitäkin. Luvassa siis resepti leipäjuuston sekä pinaatin ystäville (ja mausteisen ruuan).
Poika pääsi jatkamaan kerhonkäyntiä tänään ja äiti sai omaa aikaa hiihtolenkin muodossa. Sain myös pikaisen leikkausajan sairaalaan viikonlopulle  ja aloin jo hieman jännittää operaatiota. Lähinnä kuinka kestän paaston ja nukutus-ja puudutusasiat. Noita asioita sain hoidella sitten pojan ollessa kerhossa (varata pikana verikokeita yms) joten se siitä rentoutumisajasta. Mutta onneksi pääsen ammattilaisten käsiin että pitänee vaan luottaa että kaikki menee hyvin. Pojalla alkaa olla uhmaikä käsillä ja kerhosta kotiin tullessamme hän sai päähänsä ettei halua kotiin vaan takaisin kerhoon. Siinä saatiin tovi rauhoitella toista. Oma tahto on pojalla. Ja temperamenttia. On hän kyllä valtavan rakas.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.