Siirry pääsisältöön

Vielä laatikoita..

Hei taas. Mukavaa vietellä vielä pyhäpäiviä. Huomenna vielä jatkuu toivottavasti leppoinen meininki loppiaisen merkeissä. Itse siivoilin eilen ja se oli taas vaihteeksi mukavaa. :) Emme raskineetkaan viedä kuusta vielä pois vaikka alunperin ajattelin että eilen olisi ollut siihen hyvä päivä. Ehkäpä sitten huomenna kun on loppiainen. Tänään olen joogaillut ja käynyt koiran kanssa lenkin metsällä pitkästä aikaa. Olikin mukava kun sain lenkkikutsun ystävältä jolla on spanieli ja niin mukava oli koirilla keskenään telmiä.
Eilen paistelin vielä porkkanalaatikoita pakkaseen. Porkkanat olivat joulun aikaan edullisia ja kokeilemani porkkanalaatikko ilman riisiä sen verran maukasta että pitihän tuota tehdä lisää. Tässä tuo ohje teillekin jos innostutte joskus kokeilemaan. En laittanut siirappia ollenkaan ja silläkin sain hieman pienennettyä laatikon hiilihydraattimäärää. Maku oli silti aivan mainio. Porkkanathan ovat jo itsessään makeita. Niin ja ohje löytyi KRuoka -sivuilta.



Porkkanalaatikko ilman riisiä

Ainekset

1,5 kg porkkanoita
1 tlk (2dl) kermaa
3 kananmunaa
(2rkl siirappia)
1-1,5 tl suolaa
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl jauhettua kardemummaa

Lisäksi 
3 rkl voita
1 dl mantelijauhetta

Valmistus
Kuori ja lohko porkkanat.  Keitä porkkanat vähässä vedessä kannen alla täysin pehmeiksi, 30 -40 minuuttia. Valuta porkkanat ja anna jäähtyä.
Lisää kerma porkkanoiden joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Lisä munat ja mausteet seokseen ja tarkasta maku.
Voitele uunivuoka ruokalusikallisella voita. Kaada sose vuokaan.  Ripottele mantelijauhe päälle ja tee lusikalla aaltokuvioita pintaan. Lisää loppu voi nokareina vuokaan.
Kypsennä laatikkoa 175 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskistunut.

Nam. Tämä ohje jää meillä kyllä käyttöön tästedes. Ehkäpä korvaan bataattilaatikon tällä. Teittekö uudenvuoden lupauksia? Minä asetin itselleni joitakin tavoitteita. Samoin tein viime vuonna. Nyt ei ehkä ollut niin suurta intoa noille. Pieni alakuloisuus on jostain syystä ollut päällä. Toivon sen helpottavan tässä kevään edetessä. Pitäisi saada joitain päätöksiä tulevaisuuden suunnasta tehtyä. Sellainen rasittaa mieltä. Mutta toivotan teille leppoisaa loppiaista. Nautitaan vapaista, jolla sellaista on. Itsestäänselväähän se ei ole. Varsin tuttua itselleni. Moi.

P.s. Tekaisinpa vielä keiton tällä ohjeella niin että jätin vain munat pois ja onpahan hyvää. Raejuuston/fetajuuston kera nam! Kelpaa myös juniorille. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkua...

Toskakakkua vhh-tyyliin

Moikka moi kamut! Perjantaita mennään ja kaffepaussilla istun edessäni kuppi kahvia ja toskakakkupala. Tekaisin kakun jo aimmin ja kuvauspuoli on taas vähän heikkoa, mutta ansaitsi mielestäni kuitenkin postauksen, koska maultaan on ihan kelpo kahvileipä. Tämä resepti tuli vastaan taas Facebookin vähähiilariryhmässä ja on jo pitempään odottanut tulla testatuksi. Nyt sain sitten aikaiseksi samalla kun testailin niinikään vähähiilarisia valkosipulipatonkeja. Ne eivät saaneet minulta varauksetonta suositusta, mutta epäilen että vika saattoi olla leipurissa eli itsessäni koska soveltelin eli taidan antaa näille vielä uuden mahdollisuuden. Mutta tässä tulee tuo toskakakun ohje sikäli mikäli tekin haluatte tätä kaakkua testata. :) Toskakakku vhh-tyyliin  6 munaa 100 g voita 1 dl kermaa 1 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (minulla karppisokeri) 2 dl kookosjauhoja 2 tl leivinjauhetta Mantelitäyte: 100g voita 100g mantelilastuja 1/2 dl sokeria vastaava määrä makeutus...

Hyvää sienipiirakkaa ketotyyliin

 Mieheni leipoi viikonloppuna pyynnöstäni sienipiirakan, jonka ohje osui silmääni Facebookista. Piirakka on vähähiilihydraattinen ja pohjakin oli mielestäni maultaan lähellä tavallista piirakkapohjaa. Olin itse töissä koko viikonlopun niin oli ihana tulla kotiin kun tuoksui vastaleivottu sienipiiras ja sauna oli lämmitetty ja koti siivottu. :) Minua vaivaa tosi sitkeä flunssa. Koronatesteissäkin olen käynyt jo moneen otteeseen. Välillä tuntuu että oireet helpottaisivat palataten kuitenkin taas pian takaisin. Herään aamuisin nenä aivan tukossa ja veto tuntuu olevan loppu. Poika sai maanantaina pitkästä aikaa olla päiväkodissa koko päivän. Hänelläkin flunssa on jo jatkunut kesäkuun puolesta välistä asti. Nyt minulla on parin päivän arkivapaa. Eilen kävimme mummulassa ja en sitten raskinut poikaa tänäänkään viedä päiväkotiin koska eilen ehdin luvata hänelle että tänään ollaan kotona, koska kotona on hänen mielestään nyt vain ihan parasta olla. Ja niinhän se onkin! Kaipaisin kyllä täss...