Siirry pääsisältöön

Muista tämäkin

Vielä jatkoa eiliselle..
Tein pitkästä aikaa munakasrullaa eilen. Jossain vaiheessa vähähiilihydraattisuuspyrkimyselämässäni tuli tätä tehtyä paljonkin.Tonnikalatäytteellä. Sitten iski hieman kyllästyminen. Nyt päätin kokeilla tehdä tätä jauhelihatäytteellä. Olin ohjeen reseptivihkooni jauhelihatäytteellä nimenomaan kirjoitellut. Muuntelin hieman täytettä siten että käytin maustettua tuorejuustoa. Pekoni & sipuli maultaan. Kuvaa ei tästä(kään) ole. Munakasrulla ei ole kovin kuvauksellinen, välttämättä. :D

Mutta laitan nyt ohjeen ylös jos kiinnostaa kokeilla. Helppo tehdä ja riittää syömistä useammaksi kerraksi.


Munakasrulla

5 dl maitoa
6 kananmunaa
vajaa tl suolaa

Paisto 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Täyte:
1 pkt jauhelihaa
1 sipuli
pinaattia (pakaste)
herkkusieniä (halutessasi)
kermaa
fetaa, auraa tms.
mausteita

Paahda sipuli ja jauheliha kypsäksi. Lisää (sulatettu) pinaatti ja pilkotut herkkusienet (tai purkista). lisää kerma ja juusto sekä mausteet.

Itse en laittanut kermaa ollenkaan eikä rulla sitä välttämättä kaipaa. Laitoin tosiaan maustetun tuorejuuston ja se antoi kivasti makua. Lisäksi mustapippuria ja maun mukaan suolaa. Poikakin tykkäsi. :) Itselläni vielä flunssa jatkuu. Rupesin lukemaan muuten uudestaan tuota Itkosen kirjaa josta aiemmin mainitsin. Halusin ymmärtää paremmin, sanotaanko näin. Tai sitten voi vain sanoa että luin niin huonosti keskittyen ensimmäisen kerran että pieni kertaus on paikallaan,.:D Mieheni kiikutti minulle jo seuraavan varaukseni kirjastosta (olen jättänyt lenkitkin väliin flunssan takia). Jostakin luin suosituksen Eckhart Tollen Läsnäolon voimasta. Katsotaan valaistunko. :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.