Siirry pääsisältöön

Ei ihan normi lättyjä

Hei taas. Postaustahtihan uhkaa kiihtyä varsin hurjaksi taas vaihteeksi. :D Viime aikoina on tullut plärättyä ahkeraan paitsi blogissa aiemmin mainitsemaani Samasta padasta ja Samasta padasta puolessa tunnissa niin myös Anni Lehden, Anja Mahrenholzin ja Minna Vauhkosen niin ikään mainioita ruokavinkkejä vauvalle sisältävää Naprerosta nautiskelijaksi kirjaa. Kauniit kuvat ja sopivan simppelit kikkailemattomat reseptit houkuttelevat kokeilemaan monipuolisesti sormiruokaa pienokaiselle. Meidän poika on ainakin tosi kiitettävästi maistellut kaikkia kokeiluja ja on ihanan ennakkoluuloton kaveri. Tällä erää silmääni osui kirjasta kikhernemunakas, johon täytteeksi tuli avokadotahnaa. Mieleeni muistui aimmin kokkaamani kikhernelätyt, joten tein meille aikuisille hieman eri reseptillä samantyyppiset lätyt. Reseptit olivat hyvin lähellä toisiaan. Täytteeksi laitoimme vauvalle vain sitruunalla ja pippurilla maustettua avokadoa, itsellemme lisäksi fetaa ja chilitonnikalaa. Niin helppoa ja hyvää.




Kikhernelätyt/pannukakut

3 dl kikhernejauhoja
3-4 rkl oliiviöljyä 
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vettä

Sekoita aineet keskenään. Anna taikinan turvota tunnin ajan huoneenlämmössä. Paista pannulla lättyjä tai kaada voideltuun uunivuokaan ja ripottele joukkoon esimerkiksi rapeaksi paistettua pekonia. Paista 15 minuuttia 200 -225 asteessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkua...

Toskakakkua vhh-tyyliin

Moikka moi kamut! Perjantaita mennään ja kaffepaussilla istun edessäni kuppi kahvia ja toskakakkupala. Tekaisin kakun jo aimmin ja kuvauspuoli on taas vähän heikkoa, mutta ansaitsi mielestäni kuitenkin postauksen, koska maultaan on ihan kelpo kahvileipä. Tämä resepti tuli vastaan taas Facebookin vähähiilariryhmässä ja on jo pitempään odottanut tulla testatuksi. Nyt sain sitten aikaiseksi samalla kun testailin niinikään vähähiilarisia valkosipulipatonkeja. Ne eivät saaneet minulta varauksetonta suositusta, mutta epäilen että vika saattoi olla leipurissa eli itsessäni koska soveltelin eli taidan antaa näille vielä uuden mahdollisuuden. Mutta tässä tulee tuo toskakakun ohje sikäli mikäli tekin haluatte tätä kaakkua testata. :) Toskakakku vhh-tyyliin  6 munaa 100 g voita 1 dl kermaa 1 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (minulla karppisokeri) 2 dl kookosjauhoja 2 tl leivinjauhetta Mantelitäyte: 100g voita 100g mantelilastuja 1/2 dl sokeria vastaava määrä makeutus...

Uusi sämpyläresepti (vhh)

Kokeilin tänään jo useamman kerran silmiini osunutta ohjetta superpehmeille sämpylöille. Ohje löytyi Paulan ketoblogista. Maistuvia olivat. Kuten useampi kommentoija oli tuota ohjetta kommentoinut, minullakin sämpylät ehkä lässähtivät hiukan, mutta ei se makuun vaikuttanut, varmaankaan, sillä hyviä ovat. Valoa ja varjoa ja jäniksen loikat Superpehmeät sämpylät 2 munaa 250 g mascarponea ripaus suolaa 2 rkl psylliumia 2 dl mantelijauhoa 2 tl leivinjauhetta Riko muna ja sekoita joukkoon mascrpone. Helpoiten onnistuu sähkövatkaimella. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita kunnolla. Kostuta kädet vedellä ja  muotoile 8 palloa pellille. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja herkuttele.