Siirry pääsisältöön

Lyonin kanaa eli ruoka joka vaati vaivannäköä mutta palkitsi tekijänsä

 Jos edellisen postauksen resepti kuului sarjaan helpot, nopeat ja maukkaat, niin tämän päiväinen ruoka kuului ehdottomasti enemmän aikaa vaativiin kokattaviin. Mutta lopputulos palkitsi kyllä kokkaajat; varsin maukasta oli. Paljon makua. Kyseessä oli siis Lyonin kana. Kaupassa osui silmään kokonaiset kanan reisipalat ja kysäisin mieheltä kokeillaanko tuollaisia joskus. Kun vastaus oli myönteinen niin mitäs sitä aikailemaan ja paketti lähti saman tien mukaan. En ole itse tosiaan tuollaisia luullisia kananpaloja kokannut ennen. Lapsuudessa kylläkin syönyt. Minulle tuossa teki vaikutuksen kastikkeen maku ja jossain kohtaa rapsakaksi paistunut kanannahka. Onneksi miehellä oli talvilomaviikko niin kokkailimme yhdessä tämän vähän työlääksi osoittautuneen ruuan. Osansa työläyden tunteeseen vaikutti varmasti se ettei meillä ollut sellaista pataa jota olisi voinut käyttää liedellä. Ja eri Lyonin kana -reseptien versioita tutkaillessani luin jostain kommentin että eräs kokkaaja oli oikaissut tuossa kastikkeen teossa ja tehnyt kaiken yhteen pötköön jättämällä uunissa käyttämisen väliin. Jotain oikaisua tuohon voisi itsekin käyttää mikäli innostuu näitä vielä kokkailemaan. Lisäksi koivet olivat niin kookkaita että niitä oli hieman vaikea ruskistaa pinnoiltaan meidän kattilassa. Mutta kuten sanoin, vaivannäkö kannatti ja maku oli hyvä! Ohjeen nappasin Mtv-uutisten makuja sivulta.




Lyonin kana

1,5 rkl öljyä

n. 800 - 1000g broileria, esim koipipaloja tai puolet koipia ja puolet luullisia reisipaloja

1/2 tl suolaa (Minulla kanaa 1kg, laitoin suolaa ehkä 1,5 tl)

1/4 tl mustapippuria

3 rkl voita (2+1)

2 dl punaviinietikkaa

6 valkosipulinkynttä kuorineen (kuorin ja litistin osan)

1 laakerinlehti

2 dl kanalientä

2 rkl tomaattipyreetä

200 -250 g creme fraichea (minulla 180 g)

1/2 ruukkua rakuunaa (minulla kuivattua noin 1 -1,5 rkl)


Lämmitä uuni 225 asteeseen. Lämmitä öljy padassa ja lisää broilerit mahdollinen nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja pippurilla. Pasita broilereita muutama minuutti molemmin puolin kunnes ovat saaneet kauniin sävyn.

Lisää pataan 2 rkl voita ja paista vielä hetki. Lisää punaviinietikka ja anna kiehahtaa. Lisää valkosipulin kynnet kuorineen ja laakerinlehti.

Laita pata uuniin 20 minuutiksi ilman kantta.

Ota pata uunista ja ota broilerit liemestä hetkeksi sivuun.

Lisää liemeen kanaliemi ja tomaattipyre. (Käytin kasvislientä) Anna kiehua hiljalleen kunnes nesteestä on haihtunut noin puolet. Sekoita joukkoon ranskankerma ja 1 rkl voita. Lisää pataan broilerit ja sekoita joukkoon hienonnettu rakuuna.

Paista pataa uunissa vielä 20 minuuttia. (meillä vaati pitemmän ajan,tarkista onko pistettäessä valuva neste kirkasta)

Poista padasta kuorelliset valkosipunkynnet ennen tarjoilua. Tarjoa esim riisin tai kukkisriiisin kera.

 

Niin on viikko kulunut nopsaa lomaillessa. Olemme ulkoilleet paljon ja pitkästä aikaa pääsimme miehen kanssa hiihtämään ihan kahdestaan kerran ja koira mukana pari kertaa. Edellisestä kerrasta oli varmasti jo kolme vuotta. Olemme myös kokanneet yhdessä ja käyneet nuotiolla paistamassa makkaraa ja mäkeä laskemassa. Vuorottelimme pojan kanssa mäessä että välillä toinen, siis mies tai minä, sai käydä hiihtolenkin. Koiraakin otimme pari kertaa mukaan, mutta hän ei ollut noista hiihtolenkeistä niin innostunut että viimeisellä kerralla sai jäädä kotiin.

Olen tehnyt myös hieman laskelmia paljonko tällä viikolla meillä käytettiin lihaa. Osui silmään lehdessä juttu minkä verran keskiverto suomalainen syö vuodessa lihaa. Okei oli ehkä huono viikko tehdä seurantaa kun syötiin nuo ylimääräiset makkarat mutta nyt on halua lisätä kasvisruokien osuutta entisestään. Jotain raikkaampaa tekee mieli. Tänä iltana syödäänkin halloumisalaattia ja lounaaksi mustapapupullia kukkakaalimuusin kera. Pojan kanssa leipaisimme lauantain kunniaksi bataattibrownieita. Oletteko kokeilleet? Voisin jakaa reseptiä teillekin jos kiinnostaa ja jos maistuvat hyvälle. :)

Nyt taidamme lähteä pienen hiihtolenkin nakkaamaan ennenkuin tuhoamme viimeiset pullat pakastimen kätköistä (täytettynä mantelimassalla ja kermavaahdolla, nams).

Hyvää lauantain jatkoa kaikille!

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.