Siirry pääsisältöön

Toisena päivänä kaikki on parempaa?

 Mieheni on hyväntahtoisesti todennut että olen kuulemma sellainen että sanon uudesta ruokakokeilusta vasta toisena päivänä lämmittäessä samaa ruokaa että onhan tämä hyvää! Saatan olla alussa skeptinen että no onko tämä nyt niin hyvää ja sitten kun kyseinen ruoka on loppumassa ja maistelen viimeisiä lusikallisia tai haarukallisia alankin haikailla että olispa tätä vielä lisää.:D Niin kävi tämänkin ruuan kohdalla. Kyseessä oli Facebookista jälleen kerran napattu ohje eli texmexvuoka ilman nachoja. Kylkeen viipaloitiin vielä avokadoa ja pojan nurkasta jätettiin pois jalapenot. Ihan kelpo ruokaa oli vaikka olihan tämä aika rasvaista minunkin mielestä mutta eihän sitä näin joka päivä syödä ja halutessaan voi juustoraasteen jättää poiskin. 

Kaveriksi keitin kikhernepastaa


Texmexvuoka ilman nachoja

Jauhelihaa maustettuna tacomausteella (käytin valmista seosta tällä kertaa)
Salsakastike
(Maustamaton tuorejuusto)
Koskenlaskija cheddar dippi
(Mozzarellaraaste)
Kirsikkatomaatit
Jalapenosiivut
Punasipulia
Valkosipulia

Paista jauheliha ja sipulit. Uunivuokan pohjalle salsakastike. Seuraavaksi jauheliha. Sitten päälle cheddardippi. Päälle jalapenoja maun mukaan. Päälle ripotellaan juustoraastetta (jos haluaa, fetakin voisi olla hyvä tässä!) Paistetaan uunissa 200 asteessa noin 15 -20 minuuttia. 
Kaveriksi passaa esimerkiksi avokado, tuoreet kirsikkatomaatit ja kurkku.

Tein eka kertaa elämässäni pannacottaa, hyvää! Ohje oli Antti Heikkilän kirjasta Pellingin joulu ja pannacotta on vähähiilihydraattinen.

Herkuteltua tuli vielä pullallakin koska oli virallinen la(i)skiaissunnuntai.


 Pojalle haettiin viime viikolla hoitopaikkaa. Kävimme tutustumassa myös yhteen ehdokkaaseen paikan päällä, Jotenkin haikea olo tuli vaikkakin mukava ettei tarvi kokopäiväiseen hoitoon ainakaan vielä laittaa. Olemme ulkoilleet tänään koska loppuviikosta lupasi taas kovempia pakkasia.
Pannacottaresepti jäi kutkuttelemaan mieleeni kun joulun aikaan paljonkin selasin tuota Antti Heikkilän kirjaa. Toteutin sen tänään viimein ja ihan hyvää oli. En ole harrastanut jälkiruokien kokkailua mitä nyt saatan aina silloin tällöin (lue:aika usein) napata pienen ketofudgen tai fatbomsin jälkiruuaksi. Mutta kiva tuo oli kokeilla. Laskiaispulla tehtiin tällä kertaa voisilmäpullaan, joita mieheni oli pojan kanssa leiponut sillä aikaa kun olin leikkauksessa. Pakasteesta niitä on tullut kaiveltua ja täytettyä nyt laskiaispulliksi luvattoman paljon. No sanoinkin miehelle että tunnen verensokerin nousun huonona olona ja sovittiin että jatkossa minä syön vain puolikkaan pullan pojan kanssa. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.