Siirry pääsisältöön

"Neljänviljanpuuroa" ja flunssapotilaita

Sairastuvalta aurinkoista sunnuntaita! Viikolla alkoi pojalla nenä vuotaa. Sitten parin päivän päästä alkoi yskittää. Minulla oli perjantaiaamuna kurkku kipeä. Eihän siinä auttanut kun käydä testissä. Onneksi ajan sai nopeasti vaikkakaan ei tutulle terveysasemalle jossa olen tottunut käymään. Testituloskin tuli nopeasti ja helpotukseksi se oli negatiivinen. Positiivisia puolia jos tästä taudista kaivelee niin eilen sain luvan kanssa levätä hoideltuani aamulenkin koirulin kanssa jotta mies sai sillä välin siivota. Tein herkullisen sieni-kesäkurpitsapastan lounaaksi ja täytimme vielä pojan kanssa viimeisiä pullia pakkasesta kermavaahdolla ja mantelimassalla. Tällä kertaa maltettiin ottaa pojan kanssa se puolikas pullaa ja hei ihan hyvin riitti sekin pullan tuskaan jos sellaisesta edes voi enää puhua. :D Näiden "pakollisten" toimien jälkeen otin rennosti. (Okei piti minun pyyhkäistä pölyjä ja pyykätä, mutta mies hoiteli pyykit narulle). Sitten luin. Ja otin päikkärit kun toiset lähtivät käymään iltapäivälenkin! Ihanaa. :)

Tänään olen jatkanut levon kannalta ottamista.  Vielä jos jotain hyvää puolta mietin tässä flunssassa niin se ei ole vienyt makuaistia, ainakaan vielä, KOP KOP.. Niinpä tämä Facebookin ketoryhmästä bongaamani puuro maistui ja se maistui lähes oikealle puurolle. Tai ainakin minun suuhun hyvälle puurolle. Tosin ensilusikkallisella en vielä vakuuttunut maisteltuani tätä pelkästään voisilmällä. Tämä kaipasi mielestäni pienen makean lisän, joten nakkasin päälle himpun verran äitini tekemää omenasosetta sekä mustikoita. Ja kyllä. Ihastuin. Aamukahvi ja tämä- ja yksi leipä jonka päällä yksi ohut salamisiivu. Ah. Teimme joku aika sitten ketopitsaa johon ostimme vartavasten pepperonisalamia. Ensin en tuostakaan vakuuttunut mutta huomasin että leivän -joo tavallisen leivän, ei vhh- päällä maistui hyvälle ja niinpä tuli ostettua tarjouksesta lisää salamia. No pyrkimyksenä kuitenkin pienentää lihavalmisteiden käyttöä. Normaalit leikkeet eivät kuulu ruokavalioomme. Ennen, silloin kun tapasimme mieheni kanssa, tuli ostettua jonkin verran. Itselleni en ostanut koskaan kun asuin itsekseni. Oikeastaan olin kokonaan kasvissyöjä ml kala, muna, maitotuotteet. Lähtipäs tämä taas laukalle; nyt siihen reseptiin. Kiitos ohjeen kehittäjälle. Tämä puuro on kiva vaihtoehto chia- ja mantelipuuroille.


Koska syön tämän itsekseni niin keitän pikku kattilassa ja syön suoraan siitä:D

Neljän "viljan" puuro

0,6 dl kuohukermaa
1 dl vettä 
1 rkl mantelijauhoja
1 rkl kookosjauhoa
1 rkl Fazer uunipaahdettua vehnälesettä (minulla tavallinen vehnälese) 
1 rkl pellavansiemenrouhetta (minulla pellavansiemen)
0,5 tl ksantaania
suolaa
 
Laita kaikki ainekset kattilaan, sekoita vispilällä ka kiehauta. Anna hautua hetki. Tajoa esim vhh-hillon ja marjojen kera. 
 
 
Mukavaa  sunnuntaipäivän jatkoa kaikille. Nauttikaa auringosta te ketkä voitte!





 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.