Siirry pääsisältöön

Tomaattimozzarellapiirakka ja ihanan helteisiä lomapäiviä

 Olipas ihana viettää pieni miniloma taas vaihteeksi. Mietittiin miten voisimme maksimoida yhteistä vapaata nyt kun sain oman kesälomani vasta syyskuulle ja mies halusi ymmärrettävästi osan lomastaan heinäkuussa. No koska minulla on kolmea päivää töitä tekevänä melko paljon vapaapäiviä joka viikko niin mies pätki lomaansa niin että pitää sitä silloin kun minulla on yhtäjaksoisia vapaita. Niin ollaan pidetty pari lomapätkää ja mukava että lomaa on vielä jäljelläkin. Ja kun itse olen vasta palannut töihin niin ei vielä ole mitenkään ihan mahdottomasti loman tarpeessakaan vaikka onhan tämä arki (ja lomakin toisaalta) ollut melkoista viipottamista. Poika on luultavasti päiväkodista onnistunut jo kaappaamaan itselleen parit flunssat tämän yhden hoidossaolokuukauden aikana. :( Ei kiva. Jospa vastustuskyky kasvaisi.

Teimme jo toistamiseen Marian bistro -blogista nappaamani ohjeen mukaan tomaattimozzarellapiirakkaa. Tein piirakan meidän paljon käyttämään kikhernejauhoista tehtyyn pohjaan. Pesto antoi pohjalle kivaa makua. Laitan tuon hieman mukaellun ohjeen teillekin. Jos haluaa mieluummin tehdä normipiirakkapohjan niin se on varmasti ainakin yhtä hyvää. o Nyt kesällä on ollut ihana kokkailla helppoa ja nopeaa ruokaa. Mieskin valmisteli pohjan jo edellisenä iltana jääkaappiin ja niin piiras oli seuraavana päivänä päällyksiä ja paistamista vaille valmis. Ihana on ollut myös syödä ulkona terassilla ja se on nostanut hetkiä jotenkin normiarjen yläpuolelle. Monesti ennen iltavuoroon menoa olemme istahtaneet miehen kanssa kahden (harvinaista herkkua nykyään) syömään lounasta ulos vietyäni pojan päiväkotiin. Pitää yrittää keksiä aina jotain kivaa ihan arkeen vaikka ei lomalla olekaan. :)







Tomaattimozzarellapiiras

 Piirakkapohja

150 g voita
5 dl kikhernejauhoja
1 tl suolaa
1 rkl psylliumia
1 1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kaikki ainekset ja muotoile palloksi piirasvuokaan. Anna tekeytyä jääkaapissa 30 minuuttia. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Levitä taikina piirasvuokaan, pistele reikiä haarukalla ja esipaista 8 - 10 minuuttia
 
Täyte:
4 tomaattia
2 rkl vihreää pestoa
2 valkosipulin kynttä
1 rkl kapriksia/ oliiveja
1 mozzarellapallo
tuoretta basilikaa
 
Levitä pesto esipaistetulle piirakkapohjalle. Lisää viipaloidut tomaatit, murskatut valkosipulin kynnet sekä kaprikset/ oliivit. Revi päälle mozzarellaa.. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 22-25 minuuttia, kunnes juusto on ruskeaa ja pohja paistunut. Tarjoile tuoreen basilikan kanssa.

 Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.