Siirry pääsisältöön

Kesäkurpitsa-kanavuoka ja som tam -salaattia

Niin saatiin taas lumipeite maahan ja pakkastakin vaihteeksi parin asteen verran. Meidän päivän suunnitelmat muuttuivat aamulla; koronan takia emme lähteneet perhekerhoon.
Lounaaksi söimme vielä toissapäivänä kokkailemaani uunivuokaa, jonka makumaailma oli meidän mieleemme. Mietin että ihan kasvisruokana ilman kanaakin tämä olisi varmasti toiminut. Ehkä joskus kokeilen niinkin. Rakuuna toi kivan vivahteen tähän. Määrät olivat hieman mielestäni hankalat reseptissä mutta laitoin oman fiiliksen mukaan mausteita ja suolaahan saa lisättyä omalle lautasellekin. Ohjeen löysin jälleen kerran Facebookista. Som tam -salaatti olikin meille entuudestaan tuttu, Thaimaan reissullamme tutustuimme siihen ensimmäistä kertaa ja söimme varmaan lähes päivittäin siellä tätä tulista ihanuutta. Olemme sen jälkeen aina silloin tällöin kokanneet sitä muunneltuna. Mies oli pyynnöstäni illalla tehnyt salaatin meille valmiiksi tälle päivää ja hyvällehän tuo maistui.






Välimeren broilerivuoka (keto)

800 g broilerin fileepihvi, maustamaton
2 rkl voita
1 sitruunan kuori raastettuna (5g ohjeen mukaan, en punninnut)
800 g kesäkurpitsaa viipaleina
1 tl mustapippuria
suolaa
1 punasipuli
200 g kirsikkatomaatteja
200 g ranskankermaa
20 g sitruunanmehua
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesanraastetta
1 rkl dijonsinappia
kuivattua rakuunaa

Paloittele fileepihvit sopivan kokoisiksi, ruskista voissa. Laita uunivuokaan kanat, mausta raastetulla sitruunankuorella sekä suolalla ja pippurilla.
Lisää viipaloidut kesäkurpitsat, punasipuli ja tomaatit vuokaan.  Sekoita ne kanojen kanssa. Sekoita ranskankerma, sinappi, parmesaani, sitruunanmehu, kerma ja rakuuna. Lusikoi vuuan pinnalle. 
Uunissa keskitaso 200 asteessa noin 25 minuuttia, tarkista kanapalojen kypsyys.


Som tam -salaatti (soppa 365 -sivustolta)

2 kourallista raastettua vihreää papaijaa (meillä kaalia)
1 raastettu porkkana
10 puolitettua kirsikkatomaattia

Kastike:
2-3 halkaistua punaista chiliä (meillä nyt 1)
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 dl maapähkinöitä (meillä cashewpähkinöitä)
1 rkl sokeria (meillä noin 1/2 rkl)
1,5 rkl kalakastiketta (meillä loraus :D)
1 lime (meillä puolikas tällä kertaa)

Työvaiheet:
Murskaa chilit ja valkosipuli kulhossa nuijalla. Murskaa loput kastikkeen ainekset joukkoon. Hakkaa kasvikset huolellisesti nuijalla joukkoon.

Tuo nuijiminen toisi varmaan salaattiin autenttisemman fiiliksen, mutta me tyydyimme pienimään ainekset veitsellä. Ensimmäisellä kerralla metsästimme tuollaisen vihreän papaijan salaattiin mutta sittemmin olemme tehneet salaatin edullisemmin ihan suomalaisittain kaalista. Eihän tässä päästä ihan thaikkutasolle mutta hyvää tämä silti on!





Meillä on alkanut onnistua pojan nukutus omaan sänkyyn iltaisin. Ennen mies lähti illalla kärryttelemään poikaa unille ja samalla koira sai iltalenkin. Tällä viikolla Supernanny -ohjelmaa katsottuamme tokaisin miehelle että josko aletaan kokeilla nukuttamista omaan sänkyyn. Vähän pelonsekaisesti koska ajattelin että sitten meillä ei nuku kukaan. Mutta yllättävän helposti (ja KOP KOP) se menikin. Ja tänään päiväunillekin. Jesh! Ulkona on pojalle niin paljon katseltavaa (autot!) että sieltä ei malttaisi sisään tullakaan. :) Sellaista tänne. Oletteko te kokeilleet som tamia tai tuota vuokaa? Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!



 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte