Siirry pääsisältöön

Helpompi myskikurpitsakeitto

 Pitkästä aikaa täällä. Olen käynyt blogissa vain kurkkimassa ohjeita ruokiin. Ilma ulkona tuntuu jo ihan keväiselle. Aurinko paistaa ja ajattelin pian käydä nakkaamassa hiihtolenkin. Pitkästä aikaa vapaapäivä ihan vain itsekseen. Toissa viikolla minulla olisi ollut monta tällaista päivää mutta poika sairastui ja niin oltiin päivät kotona ja koitettiin keksiä tekemistä. Nyt pitäisi osata ottaa rennostikin. Tahtoo kasaantua kaikkea tekemistä sitten tällaisille päiville kun on kädet vapaana tekemään asioita.  En ole ollut viime aikoina kovin taitava ottamaan rennosti. Lempeyttä itselle. Sitä tässä tarvitaan. Sitä kohti.  Mutta nyt siihen reseptiin. Se löytyi Kalevan ruokasivuilta. Helpomman tästä tekee toiseen blogissa aiemmin esiintyneeseen myskikurpitsakeitto-ohjeeseen verrattuna se ettei kurpitsoja paahdeta uunissa. En tiedä häviääkö tämä maussa paahdetulle versiolle mutta toimi ihan hyvin paahdettujen kurpitsansiementen ja suolapähkinöiden sekä srirachakastikkeen kera.

Lautasellinen keittoa, olkaa hyvä

Curryllä maustettu myskikurpitsakeitto

1 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 l myskikurpitsaa kuorittuna ja kuutioituna
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä 
1 1/2 tl curryä
1/2 tl kanelia
1/2 tl chlilihiutaleita
1 tlk kookosmaitoa
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
(1 rkl kookossokeria)
Pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja kevyesti vatkattua (kookos)kermaa
 
Laita isoon kattilaan öljy ja sipulit ja kuumenna polttamatta ja kuullota 2 minuuttia. Lisää kurpitsakuutiot ja mausteet ja sekoita. Kuullota muutamia minuutteja välillä sekoittaen. Lisää kookosmaito,vesi, kasvisliemikuutio ja kookossokeri( tai loraus siirappia).
Kuumenna kiehuvaksi, alenna lämpöä ja anna poreilla hiljakseen 15 minuuttia, kunnes kurpitsakuutiot ovat pehmeitä. Soseuta ja tarkasta maku. Paahda annoksiin pinnalle ripoteltavaksi kurpitsan siemenet ja liruta halutessasi kermaa pinnalle. 
 
 
Mukavaa viikon alkua kaikille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte