Siirry pääsisältöön

Kanaa tikka masala

Hei. Tämä tiistaiaamu käynnistyi varhaisella koiran lenkityksellä josta jatkoimme pojan kanssa perhekahvilaan. Kiva kun siellä on pojalle katseltavaa ja itselle kahviseuraa aikuisista. Lounaaksi söimme eilistä kanaa tikka masala -kastikkeessa. Itse oikeastaan pilkoin kasviksia ja mies hoiti loput, koska nykyään minä hoidan lähestulkoon kaikki ruuan laiton. Mies on tarjoutunut monesti kyllä tekemään ruokaa, mutta käytännössä minä olen vaan tarttunut toimeen, koska satun kuitenkin olemaan hoitovapaalla ja ajatttelen että ehdimme sitten yhdessä illalla enemmän touhuta yhdessä kun ruuat on tehty valmiiksi. Mutta mukavaa vaihtelua syödä jonkun toisen kokkaamaa ruokaa ja miehelle vaihtelua työnteon ja lapsenhoidon lisäksi päästä kokkaamaan. :D. Ai niin, ohje oli Kaleva-lehdessä ruokapalstalla. Siinä oli ohje myös garam masala mausteen valmistamiseksi, mutta meillä sattui olemaan tuota valmiina mausteseoksena, joten käytin sitä.
Lisäkkeenä ministi riisiä ja parsakaalta. Nam.

 Kanaa tikka masala -kastikkeessa

500 g miedosti maustettua broilerin rintafileetä (meillä 300 g miedosti suolattuja broilerisuikaleita)
2 rkl gheetä (kirkastettua voita) tai öljyä (meillä oliiviöljy)
1 sipuli
1 tuore chili
3 valkosipulin kynttä
2 cm:n pala inkivääriä
400 g tomaattimurskaa
1 rkl garam masalaa
1 tl paprikajauhetta
1 rkl mantelijauhetta
1 tl hunajaa (ei laitettu, koska mies ei ollut huomannut tätä ohjeessa :D)
2-3 dl paksua jukurttia
suolaa
puntti tuoretta korianteria (ei laitettu koska oli hinnoissaan meidän mielestä :D)

Paloittele broileri reilun kokoisiksi paloiksi ja paista kirkastetussa voissa tai öljyssä kypsiksi, mutta ei kuiviksi. Jos käytät maustamatonta broileria, lisää paloihin hieman suolaa ja pippuria. Nosta palat folion sisään lepäämään kastikkeen valmistuksen ajaksi, niin ne säilyvät mehukkaina. 
Hienonna sipuli, chili ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Kuumenna ruokalusikallinen öljyä tai gheetä pannulla. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä pehmeäksi, lisää valkosipuli, chili ja inkivääri. Kuullota vielä noin minuutti ja lisää tomaattimurska.
Nosta pannu keskilämmölle ja keittele tomaattikastiketta sakeammaksi ilman kantta, siihen menee viitisen minuuttia. Kun kastike on paksua, lisää joukkoon garam masala, mantelijauhe, paprikajauhe sekä jukurtti. Sekoita hyvin. Maista ja lisää suolaa maun mukaan. 
Lisää kanapalat kastikkeeseen ja anna hautua muutaman minuutin ajan. Hienonna korianteri ja lisää kstikkeeseen ennen tarjoilua.
Tarjoa basmatiriisin ja naanleivän sekä kurkkuraidan kera. (emme tehneet naanleipää eikä kurkkuraitaa tällä erää, vaikka varmasti olisi sopinut kylkeen mainiosti)

Semmoista tällä erää. Pitääkin tarttua pian kauhan varteen ja kokkailla illaksi linssipataa. Viime aikoina olen kokkaillut taas paljon Samasta padasta -kirjan ohjeilla. Poika on kiitollinen ruokittava. Hänelle maistuu eksoottisemmatkin maut. Paljon valkosipulia ja mausteita. Ennakkoluulottomasti vaan. Nimenomaan aikuisen puolelta - niin lapsi oppii monenlaiseen makumaailmaan. Lapsi tai pikkuvauvahan ei ole ennakkoluuloinen. Välillä olemme miehen kanssa huomanneet, että poika tuoksahtaa vahvasti valkosipulille - silloin kun on syöty itse eri ruokaa. :D Ja sormiruokailu se vasta mukavaa onkin ja kehittää sorminäppäryyttä. Mutta nyt taas kokkausterapiaa ja iltaruoka valmiiksi muhimaan. :) Aurinkoista päivän jatkoa just sulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta lautasella

Nappasin tässä joku aika sitten Lidlistä Turkki-viikon aikaan myynnissä olleen Tulum-juuston ostoskoriini. En ollut sitä ennen kuullutkaan moisesta juustosta. Turkin ruokakulttuuri on minulle muutenkin vieras, kun taas Kreikan vastaava senkin edestä tuttu. Rakastan kreikkalaista ruokaa! :) Varsinkin kasvisruokia. No niin mutta pysyäksemme asiassa tämä purkki nokotti jääkaapissamme odottaen sopivaa hetkeä kun keksisimme ruuan johon voisimme tämän erikoisuuden upottaa. Googlailu tuotti tulosta sen verran. että löysimme pari kokeilemisen arvoiselta kuulostavaa reseptiä. Tuumasta toimeen siis.    Jännityksellä avasin purnukan kun en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Juusto ei ollut missään suolaliemessä. Se oli havainto numero yksi. Juusto ei ollut mitenkään kovaa vaan murenevaa ja lusikoitavissa. Maku muistutti fetajuustoa. Ei huono ollenkaan. Tämä oli lehmänmaidosta tehty; valmistuksessa ei ollut käytetty vuohenmaitoa kuten fetassa. Ja salaatti siitä tehtiin: Tulumjuusto

Pehmeää sitruunakakkua, maukasta hapankaalipiirakkaa ja syksyn kiireitä

 Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen näin muutaman kuukauden kokemuksella on melkoista tasapainottelua. Paljon ei ole jäänyt sijaa uusien reseptien kokeilulle, mutta jotain sentään on syksyisten päivien piristykseksi leivottu. Kokeilin ketositruunakakkua, jonka ohjeen löysin Facebookin Vhh-ryhmästä. Kakun maku oli parempi seuraavana päivänä, kun se oli saanut tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa. Mainitsemisen arvoinen on myös hapankaalipiiras, jonka ohjeen nappasin Kinuskikissalta ja pohjan muokkasin vähähiilihydraattiseksi.   Sitruunakookoskakku 60 g kookosjauhoa 5 munaa   60 g makeutusainetta (laitoin karppisokeria) 115 g sulatettua voita 1/2 puristettua sitruunaa 1/2 tl sitruunankuoriraastetta 1/2 tl ksantaanikumia 1/2 tl suolaa Kuorrute: 100 g Philadelphia-juustoa  n. 1,5 rkl makeutusta (oman maun mukaan) 1/2 rkl sitruunankuorta   Peitä pitkä leipävuoka (n. 12x23cm) leivinpaperilla tai voitele se. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Erota valkuaiset ja vatkaa ne kiinte

Vähähiilihydraattinen kuningatarpiirakka ja kirjasuositus

 Lupailin edellisessä postauksessa vähähiilihydraattisen mustikkapiirakan ohjetta. Tässä välissä kerkesimme testata toisenlaista marjapiirakkaa hieman eri pohjalla ja eri täytteellä. Tämä oli myöskin vähähiilihydraattinen ja täytimme sen vadelmilla sekä mustikoilla. Olikin kivan makuinen ja tykästyin tähän ehkä enemmän kuin aikaisemmin tekemäämme. Ohje on poimittu Ketoreseptit-blogista. (KLIK)    Vähähiilihydraattinen marjapiirakka Pohja: 100g voita 3/4 dl karppisokeria 1 muna 1 dl mantelijauhoja 1 dl pofiberiä 1 tl leivinjauhetta   Täyte: 150g metsämarjoja 200g mascarponea tai creme fraichea (minulla creme fraiche ja turkkilaista jukurttia) 1 muna 2 rkl karppisokeria 1/2 tl vaniljajauhetta   Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita. Taputtele taikina halkaisijaltaan 24 cm voidellun piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat piirakkapohjalle. Yhdistä muut täytteen aineet. Kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.